Yhdessä Vetter Communicationsin kanssa lähdemme viemään Silverbucketia ja Actuallya Yhdysvaltain markkinoille. Vetter Communications on auttanut rakentamaan yhteistyömallin Nebraskan yliopiston liiketalouden IDEA-ohjelman kanssa. Lisäksi tiimityön myötä tarjoutuu mahdollisuus kutsua yhdysvaltalaisopiskelija tutustumaan suomalaiseen työelämään.
“Tietyillä strategisilla toimilla on helppo saavuttaa kansainvälistymistä myös maailman haasteellisempina talousaikoina – itse asiassa vain harvat toimialat edellyttävät heti laajaa matkustamista tai massiivisia ponnisteluja kansainvälistymisen toteuttamiseksi. Toimivilla ja oikein kohdistetuilla etätoimenpiteillä voidaan kustannustehokkaasti ja nopeasti saada aikaiseksi tuloksia”, kansainväliseen liiketoimintaan ja yritysviestintään erikoistuneen Vetter Communications Oy:n toimitusjohtaja Jutta Vetter kertoo.
Silverbucketin ja Vetter Communicationsin rakentama kollaboraatio edistää monitasoista yhteistyötä ja tukee suomalaisen osaamisen kansainvälistä kasvua. Yhteisen toiminnan myötä saavutetaan monia etuja: Silverbucket pääsee lanseeraamaan resursointityökalunsa Yhdysvaltain markkinoille, Vetter Communications laajentaa entisestään kansainvälistä liiketoimintaverkostoaan ja yhdysvaltalaiselle yliopisto-opiskelija Madison Dimmitille tarjoutuu mahdollisuus oppia aidosta mannertenvälisestä yhteistyöstä. Mikäli nykyinen maailmantilanne sen sallii, isännöivät yritykset Dimmitiä syksyllä kahden viikon Suomen vierailun ajan. Tällöin hänen on tarkoitus tulla tutustumaan molempien yrityksien toimintaan kahdeksi viikoksi. Varasuunnitelmia on kuitenkin jo tehty siltä varalta, että koronaviruksesta aiheutuneet matkustusrajoitukset jäisivät voimaan pidempään.
“Tämän päivän yritysmaailmassa näkisin, että yhteistyössä on voimaa. Olemme iloisia, että saamme mahdollisuuden näin ketterästi viedä resursointityökalua ja tuntikirjausjärjestelmäämme Atlantin toiselle puolelle. Selkeällä markkinatutkimuksella, tarkoin kohdistetuilla viestintätoimenpiteillä, sekä oikeilla yhteistyökumppaneilla pääsemme lähikuukausina esittelemään Silverbucket-resursointityökaluamme sekä myös uunituoretta Actually-tuntikirjausjärjestelmäämme käytännön tasolla USA:n Keski-Lännen alueella ja tavoittamaan ensimmäiset asiakkaamme siellä”, Silverbucket Oy:n hallituksen puheenjohtaja Toni Uimonen toteaa.
Yhteistyöstä raportoivat yhdysvaltalaismediassa jo muun muassa Nebraskan alueella julkaistava Kearney Hub -päivälehti sekä Nebraskan yliopiston oma uutisointi.
Myös Dimmitin ohjaaja, University of Nebraska at Kearneyn tohtori Sonja Bickford iloitsee. “Meille on kunnia saada opiskelijamme strukturoidusti kiinni työelämään. The Interdisciplinary Entrepreneurship Academy IDEA -yrittäjyysohjelmamme tukee yhteistä innovointia. On hienoa saada olla mukana avaamassa yhteistyömalleja suomalaisten yrittäjien kanssa.”
Uudenlainen kuvio antaa eväitä myös seuraavan sukupolven osaajalle. “Nyt saan heti vietyä luokassa oppimani teoriapohjan käytäntöön,” Dimmit toteaa. “Pääsen työskentelemään osana kansainvälisten yrittäjien asiantuntijatiimiä, joten opin paljon kansainvälisestä it-teknologiasta, kaupankäynnistä ja viestinnästä. Saan buustin urani edistämiseen jopa korona-ajan keskellä!”